Niillas Holmberg – Halla Helle

Toivoin löytäväni haastekohtaan 9. Päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön kirjan saamelaisista. Ensimmäistä kertaa huhuilin apua Instagram-tililläni @mirka.mikamikamaassa: ”Saamelaisten kansallispäivä on tämän viikon sunnuntaina 6.2. Sen kunniaksi haluaisin valita seuraavaksi kuunneltavakseni jotain, joka avaisi minulle saamelaisuutta.” Sain apua! Minulle suositeltiin tätä valitsemaani Niillas Holmebergin Halla Hellettä sekä Inkeri Markkulan Maa joka ei koskaan sula. Molemmat olivat tuttuja nimiä, mutta kumpikaan ei ollut tullut mieleeni, joten apu tuli tarpeeseen. Kuunneltavaksi valikoitui Halla Helle, ja Maa joka ei koskaan sula on listalla odottamassa vuoroaan.

Niillas Holmbergin Halla Helle ei itse asiassa vastaa kohtaan 9, sillä päähenkilö seuraa ulkopuolisena saamelaisuutta ja elämää Utsjoella. Tämä oli kuitenkin täydellinen kirja minulle tilanteeseen, missä nimenomaa janosin tietoa saamelaisuudesta, heidän uskomuksistaan ja siitä, miten tätä meidän vähemmistöämme sorretaan. Kirjassa etelässä varttunut Samu muuttaa Utsjoelle. Jo etukäteen hän on kiinnostunut paikallisesta taiteilijanaisesta Elle Hallalasta, taiteilijanimeltään Halla Helle, ja pääseekin tutustumaan häneen.

Holmberg on luonut tarinan, jossa on ihmislähtöistä kerrontaa, mutta myös paljon puhdasta faktaa. Luulen, että kirja olisi välillä ollut hieman raskas tai kankea luettavaksi, mutta kuunnellen soljui erinomaisesti. Lukijana oli kirjailija itse, mikä ilahduttaa aina muutenkin, mutta nyt erityisesti varsinkin, kun saamelaiset nimet ja saamen kielellä puhutut kohdat tulivat luontevasti lukijalta. Toisaalta uskon, että jos olisin lukenut tämän kuuntelun sijasta, olisi Google laulanut aika paljon minun selvittäessäni milloin ihan suomalaistenkin sanojen merkityksiä, milloin muuten vain lisätietoa mainituista asioista. Esimerkkinä kirjassa käytetystä, välillä hankalastakin kielestä: ”Joo, tokihan kartesiolainen dualismi juontaa juurensa platonilaiseen rationalismiin ja ristiriidattomuuden lakiin, kun Herakleitoksen vastakohtien dialektiikka heitettiin roskiin.” Vaikka pidän sanavarastoani ja yleistietoani suht laajana, saattoi välillä yksittäisiä lauseita olla vaikea seurata. Tämä kuitenkin oli satunnaista kielenkäyttöä, ei suinkaan jatkuvaa.

Minun mieleeni ja pohdintaani kirjasta jäi etenkin saamelaisuus itsessään, mutta myös kirjassa esitellyt ihmisen sisäiset ristiriidat, niistä aiheutuva pahoinvointi ja miten niitä hoitaa. ”Elle on herkkä ihminen. Se on tämän niin kutsutun hyvinvointiyhteiskunnan naurettavimpia puolia, ettei se tarjoa minkäänlaista tukijärjestelmää Ellen kaltaisille erityisen tunteville ihmisille. – – Jos Elle olis saanu kasvaa ehjässä ja terveessä yhteiskunnassa, se ei olis ajautunu tuohon tilaan, koska sitä olis opastettu hallittemaan ja käyttämään lahjojaan.” ”Minkälaisista lahjoista sä oikeastaan puhut?” ”No sanotaan vaikka näin, että entisajan yhteiskuntajärjestelmässä oli tiettyjä erittäin korkea-arvoisia rooleja. Niihin vaadittiin sellaisia taipumuksia, jotka nykyään toimii matkalippuna hourulaan. Siinä missä vanhaan aikaan tämmönen herkkyys tulkittiin lahjana, nykymaailma on niin materialisoitunu, että se nähhään tautina tai sitä enteilevänä oireena ja turrutetaan pois. Ainoa rooli, jossa tämmönen herkkyys tiettyyn pisteeseen asti hyväksytään, on -” ”Taiteilija!” 

Tunnistan Ellen tunteissa ja ristiriidoissa paljon itseäni. En väitä, että voisin koskaan tuntea samaa kuin esimerkiksi saamelaiset siinä, miten tuntuu, että revitään kahtaalle: nykyaikaiseen yhteiskuntaan ja perinteiseen elämäntapaan. Kuitenkin se tuntuu kovin ajankohtaiselta omassa elämäntilanteessani ja pohdinnoissani. Olen ihminen, joka haluaisi asettua luonnon helmaan, keskelle ei mitään, mummonmökkiin ja elää mahdollisimman luonnonmukaista elämää. Toisaalta todellisuuden tiedostaen, on paljon helpompaa, turvallisempaa ja ehkäpä myös hyväksytympää elää kaupunkilaisyksiössä, vakituisessa työssä käyden. Se tuntuu kuitenkin riepovalta, kun hakee omaa paikkaansa ja siitä helposti kehittyy mieleen niin iso rotko, että pitkään venytettynä myös mieli säröytyy. Juuri niin Samu kirjassa myös tulkitsee Ellelle käyvän. Kirjassa pohditaan nerokkaasti Ellen unia psykologisia teorioita vasten. Elle pyrkii aina elämään täysin ”toisen minänsä” mukaisesti, joko kansainvälisenä taiteilijana sulkemalla saamelaisuuden itsestään tai sitten täysin luontoon turvautuvana ilman kosketustakaan taiteeseen ja nykyaikaan. Miksei voisi antaa kaikkien omien puoliensa elää rinnakkain?

Tästä kirjasta sain myös ilahduttavan paljon juuri sitä toivomaani kosketusta saamelaisuuteen. Kirjassa käytiin läpi uskomuksia, vanhoja tapoja ja kulttuuriperintöä.

”Just tuo vitun auttamisasenne on se, mistä mie puhun. Mehän ollaan lapsia joita pittää suojella iteltään, jottei me poloset vaan sotketa omaa hiekkalaatikkoamme! Ei muuta ku palkataan pari tutkijaa selevittämään tilannetta, vähät saamelaisten mielipiteestä lohikantaan tai mihinkään muuhunkaan, vähät meiän perinnetiedosta, eihän me olla eletty täällä ku vittu tuhansia vuosia, eihän meillä ole luonnon käyttäytymisestä varmastikaan mittään järkevää sanottavaa.”

Myönnettäköön, että aiheesta pelottaa kirjoittaa. En todellakaan halua olla ihminen, joka puhuu ohi suunsa ihan vain ymmärtämättömyyttään. Olen aina rakastanut Lappia. Minusta on kuvia pikkutyttönä neljäntuulenlakki päässä tuntureilla poseeraamassa ja nykyään tunturit saavat sydämeni rauhoittumaan ja tuntuvat sielunmaisemaltani.  Olen aikuisenakin halunnut esimerkiksi neljäntuulenlakin. Se toive laantui, kun kuulin, että siskoani, jolla sellainen lakki oli päässä, oltiin käyty ripittämään sen käytöstä: ilmeisesti kyseinen lakki olisi kuulunut miesten käyttöön. Minä, eikä liioin siskoni, en käyttäisi sitä koskaan ”pahat mielessäni”. Se tapahtuisi kunnioituksesta ja rakkaudesta maamme pohjoista osaa kohtaan. On ahdistavaa, kun ei tiedä, miten toimia ja mikä saattaakin satuttaa tai suututtaa paikallisia.

Siksi haluan lukea ja tietää. Kuten sanottua, en halua, että tekoni ovat loukkaavia tietämättömyyteni takia. Toisaalta on surullista, että tuntuu pelottavalta käyttää paikallisia, on kyse sitten mistä tahansa kulttuurista, usein käytännöllisiä ja ihastuttavia tuotteita. Sama suru ja pelottavuus herää myös siitä, että asioista on nykyään vaikea puhua. On kyse sitten saamelaisista, transsukupuolisista, mistä tahansa vähemmistöstä. Pelottaa kysyä, ettei vain loukkaa. Sentään voi lukea.


Niillas Holmberg – Halla Helle 🎧
Gummerus, 2021
Lukija: Niillas Holmberg

✨✨✨✨

Sopii haastekohtiin (omien kriteerieni mukaan, joidenkin mielestä näitä olisi varmasti enemmän, joidenkin mielestä vähemmän):
1.Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota
7. Kirja kertoo ystävyydestä
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää (saamelaisuus)
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää (Lappi)
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s